18. loka, 2014

Se kesä

Ajelin yömyöhällä hakemaan esikoistani jostakin Lutakon nuorten tapahtumasta.
Se oli ensimmäinen kerta, kun niin myöhään oli tulossa kotiin. Sinne ajellessa mietiskelin, että voi vitsit, jos se siellä olisi vaikka saanut ensimmäisen suudelman…
No, ei kai siellä mitään erityistä silloin tapahtunut, mutta siinä noin viiden kilometrin mittaisella automatkalla alkoi päässä soida uusi laulu: ” se oli se kesä, lämmin ja ihmeellinen”.

Rupesin miettimään mitenkä asiat on aikojen myötä muuttuneet. Ennen saatettiin tavata heinäpellolla ja nyt sitten jossain tiilitalon hämärässä.
Kuka missäkin onkaan oman ensisuudelmansa kokenut…
Minä en itse asiassa muista omaani, olin varmasti niin kipsissä, että en uskaltanut tuntea mitään. Voi voi, mutta nykyisin tiedän kyllä, miltä hyvä suudelma tuntuu:-)

Kaikille kotikyläni ihmisille tiedoksi, että aina laulaessani tuota viimeistä kertosäettä: ”Saunan takana satoi kaatamalla….”, silloin ajattelen jostain syystä aina Heikkilän koulun pihasaunaa, muistatte varmaan…onkohan sauna viellä siellä? Mielikuvissani siellä saunan takana joku epävarma nuori kokee ensimmäisiä väristyksiä.

No, nyt kuitenkin takaisin tuon laulun syntyhetkeen. Nykyajassa on se hyvä puoli, että tekniikka on usein lähettyvillä. Otinpa heti puhelimen esille ja äänitin tuon aihelman. (Ihan varovasti, painoin vain äänitysnappia, ajo ei häiriintynyt.)
Kätevää, minun harva pääni olisi sen muuten unohtanut. Seuraavana päivänä sitten taisin rustata koko laulun valmiiksi…tai tulikohan ne sanat heti samana yönä…
Siitä tuli tuommoinen heinäpellon tuoksuinen kesäromanssi.

Ja muuten, käytän tuota puhelintani (IPhone) tämmöisissä tilanteissa usein, että pikku vinkki Applen pampuille. Sillä vaan, että saa ruveta sponsoriksi. Voisi omenan kuvan blogiin laittaa…jos ei ole liian suuri:-)

Jaana





Se kesä
Sävel ja sanat Jaana Eloranta 5.1.2013

Se kesä me mummolassa vietettiin;
minä, pikkuveli ja Tessu tietenkin.
Oli kuuma ja kaunis kesä.
Päivät kului verkalleen vaarin kanssa onkien.
Mummo paistoi lettuja ja Tessu ajoi kettuja.
Oli kuuma ja kaunis kesä.

Uimarannalla loikoiltiin, kun ensi kertaa minut huomasit.
Uimarannalla loikoiltiin, kun ensi kertaa minua katselit.
Se oli se kesä, lämmin ja ihmeellinen.

Heinäpellolla vaarin kanssa yksi viikko rehkittiin.
Naapurin poika sinne avuksi kutsuttiin.
Oli kuuma ja kaunis kesä.
Työn lomassa toisiamme tutkittiin.
Sinä olit komea, toit punan mun poskiin.
Oli kuuma ja kaunis kesä.

Heinäpaalin päällä istuttiin, kun ensi kertaa minulle juttelit.
Heinäpaalin päällä istuttiin, kun ensi kertaa minua kuuntelit.
Se oli se kesä, lämmin ja ihmeellinen.

Sen viikon jälkeen joka päivä tavattiin.
Hyvä, että umpimähkään toisemme kohdattiin.
Oli kuuma ja kaunis kesä.

Saunan takana satoi kaatamalla, kun ensi kertaa minua kosketit.
Saunan takana satoi kaatamalla, kun ensi kertaa minua hyväilit.
Se oli se kesä, lämmin ja ihmeellinen.

Saunan takana satoi kaatamalla, kun ensi kertaa minua kosketit.
Saunan takana satoi kaatamalla, kun ensi kertaa minua hyväilit.
Saunan takana satoi kaatamalla, kun ensi kertaa minua suutelit.