8. helmi, 2015

Levyn tekoa

Se oli 25.10.2014, yksi lauantai, kun menimme studioon soittamaan lauluja niin sanotusti levylle. Valittiin Timon kanssa mielestämme parhaita paloja Teatterileskien ohjelmistosta ja vähän myös ajateltiin tarjota erilaisia tunnelmia. Äänitettäväksi päätyi seitsemän laulua.

Kymmeneltä aamupäivällä aloitettiin ja neljän maissa iltapäivällä oli jokaisesta laulusta muutamia versioita valittavaksi. Näin kun kerralla vedetään purkkiin, sitä sattuu kaikenlaista. Välillä tuntui, että nyt tuli tosi hyvä veto, mutta sitten kuunnellessa huomataan, että Jaanapa se on laulanut joka kertsissä väärät sanat. Tai koko veto menee ihan mahtavasti, mutta sitten lopussa sormi lipsahtaa ihan millin vaan ja se on sitten siinä. Apuva…ei näin satu koskaan harkoissa, eikä keikallakaan…tai sattuuhan sitä. Elävä musiikki on elävää musiikkia ja kun elää, niin kaikenlaistahan sitä sattuu. Jos ei sattuisi, niin eihän se olisi elävää…vai olisiko? Mukavaa meillä oli siellä soitellessa, niin kuin yleensä soitellessa on. Musiikki vie mennessään. 

No, sitten odoteltiin ja saatiin versiot lauluista kuunneltavaksi. Valitse siitä sitten, kun yhdessä vedossa yksi kohta on tosi kiva, mutta joku muu vähän tökkii… No, loppujen lopuksi nuo lopulliset versiot levyllä kuulostaa siltä, miltä Teatterilesket oikeasti kuulostaa ja sehän se oli tarkoituskin.

Soittaminen oli ihan helppoa kaikkeen muuhun hommaan verrattuna. Kaikenlaista tallennuslupaa ja numeroita ja koodeja ja muuta härpäkettä piti säätää, ennen kuin levy saatiin painoon. Ja sitten vielä ne kannet. Ajatus kuvasta oli, mutta mistäpä se kuva? No, ajattelin, että jospa maalaan itse. Tuon syntyneen kuivapastellityön nimeksi taidan laittaa Teatterilesket. Pitää vielä löytää jostakin sopivan kokoiset kehykset ja sitten ripustan sen seinälle muistoksi ensimmäisestä levystä.

Nyt sitten vaan odotellaan, milloin levyt saadaan omiin käsiin. Ja saadaan ne sitten kuulijoidenkin käsiin, keikoilta niitä saa niin pitkään kuin riittää.

Ei olla surullisia leskiä, joten jos tulette keikoille, ei tarvitse pukeutua mustiin:-)

Jaana

Levynjulkistamiskeikat